Hoppa till huvudinnehåll

Samhälle

Kommunikationsministern svarar Radar

Från 2012
Uppdaterad 16.01.2015 13:05.

Kommunikationsminister Krista Kiuru hade inte tid att ställa upp för en intervju. Men hon svarade på Radars frågor via mejl. Här är frågor och svar i sin ursprungliga form.

Vad anser ni om att bankernas TUPAS-tjänst är den överlägset mest använda formen av elektronisk identifiering?

Suomessa tosiaan yli 99 % vahvan sähköisen tunnistamisen tapahtumista tehdään pankkitunnuksilla. Kuluttajat omaksuivat tämän käynnin ensin pankkiasioinnissa ja sen jälkeen se on levinnyt myös muiden palvelujen käyttöön. Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmenteen eli ns. HST-kortin hankkiminen ja käyttäminen koettiin ilmeisesti vaikeaksi, kun taas pankkitunnusten hankkiminen ja käyttäminen koettiin helpoksi.
Pankkitunnusten avulla ihmiset ovat tottuneet vahvaa sähköistä tunnistamista vaativien sähköisten palveluiden käyttöön. Pankkeja on myös kiitettävä siitä, että ne ovat antaneet pankkitunnukset yleisesti tunnistamiskäyttöön. Tämän seurauksena melkein jokaisella suomalaisella tai Suomessa asuvalla on käytössään vahvan sähköisen tunnistamisen väline, ja niitä myös käytetään varsin paljon. Tilanne ei ole näin hyvä läheskään kaikissa vertailumaissa EU:ssa.

Silti ei ole markkinoiden toiminnan kannalta ideaali tilanne se, että pankkien asema on niin vahva. Toimivat vahvan sähköisen tunnistamisen markkinat olivat tavoitteena silloin, kun laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annettiin vuonna 2009. Sen jälkeen tilanne markkinoilla on sikäli parantunut, että teleoperaattorit ovat alkaneet laskea liikkeelle mobiilivarmenteitaan. Toistaiseksi niiden leviäminen on ollut varsin hidasta, mutta uskon kyllä niiden tulevaisuuteen siksi, että mobiliteetti on niin vahva trendi kehittyvissä sähköisissä palveluissa.

Är det vettigt att flera olika metoder för elektronisk identifiering ska vara möjlig även om det innebär en årlig miljonförlust för staten och kommunerna jämfört med att bara använda HST-kortet?

Todennäköistä on, että vaikka sähköinen tunnistaminen järjestettäisiin yhteiskunnan toimesta millä tahansa tavalla, se aiheuttaisi kustannuksia myös valtiolle. HST-kortin kehittäminen ja tarjoaminen on maksanut varsin paljon valtiolle, eikä sekään silti ole ilmaista sen hankkijoillekaan. (Taustaksi: Kymmeniä miljoonia euroja, eli suhteessa sen vähäiseen käyttöön. Tähän on kiinnittänyt huomiota myös Valtiontalouden tarkastusvirasto.) Kansainvälisesti on itse asiassa viitteitä siihen suuntaan, että Tupas-tunnistamisesta maksettava hinta ei ole mitenkään huomattava. Tarkemmin näistä asioista pitäisi kysyä valtiovarainministeriöltä, joka vastaa tunnistautumisesta julkisen sektorin sähköisiin asiointipalveluihin.

Kuten edellä totesin, tavoitteena on, että sähköisen tunnistamisen palveluissa saataisiin aikaan toimivat markkinat. Tämä edellyttäisi muun muassa sitä, että pankit tekisivät ns. nelikulmamallin keskenään, jolloin tunnistupalvelua käyttävä palveluntarjoaja voisi kilpailuttaa pankit tekemällä sopimuksen ainoastaan yhden pankin kanssa (kaikkien asiakkaat kuuluisivat kuitenkin tällöin sopimuksen piiriin). Sitran vetämänä on parhaillaan käynnissä hanke, jossa pyritään saamaan aikaan eräänlainen kansallinen "tunnistamiskeskus", jonka avulla myös tämäntyyppiset ongelmat ratkeaisivat. Myös ao. ministeriöt ovat mukana tässä hankkeessa.

Ser ni demokratiska problem med att endast organisationer med pengar kan erbjuda säker identifiering på nätet i dag?

Perustuslakivaliokunta totesi tunnistamislain valmistelun yhteydessä antamassaan lausunnossa, että tunnistuspalvelun tarjoaminen Suomessa on yksityistä liiketoimintaa lukuun ottamatta Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmennetoimintaa. Myös se palveluntarjonta, jossa tunnistamispalveluita käytetään, on useinmiten yksityistä liiketoimintaa. Tällaisessa tilanteessa pitäisi ehkä pikemminkin kysyä, miksi palvelut pitäisi saada ilmaiseksi? Joku ne joka tapauksessa maksaa, miksi maksajana pitäisi siis olla veronmaksajan? Tunnistustapahtuman hinta on aina sopimuskysymys, ja on vaikea uskoa, että tunnistamisen hinta muodostuisi liiketoiminnan esteeksi. (Taustaksi: koko tunnistamismarkkinan koko on noin 10 M€/vuosi, ja yksittäisen tunnistamistapahtuman hinta on muutamia senttejä.)

Är det någon principiell skillnad på elektronisk och fysisk identifikation? Och om inte, kunde man då lika gärna låta bankerna sälja andra fysiska identitetsbevis, som till exempel pass?

Suomessa henkilöllisyys syntyy, kun henkilöön tämän synnyttyä liitetään tietyt henkilötiedot. Nämä henkilötiedot "kiinnitetään" viralliseen, viranomaisen antamaan henkilöllisyyden osoittamaan asiakirjaan, eli passiin, henkilötodistukseen ja ajokorttiin. Henkilöllä on vain tämä yksi ainoa todellinen henkilöllisyys, eli kun hänelle annetaan vahvan sähköisen tunnistamisen väline, ei samalla synny mitään "sähköistä henkilöllisyyttä". Tunnistamislaissa säädetään tarkasti niin sanotusta ensitunnistamisesta, jossa nimenomaisesti on käytettävä virallisia viranomaisen antamia henkilöllisyyden osoittavia asiakirjoja. Viranomaisen antamat fyysiset henkilöllisyyden osoittavat asiakirjat ovat ikään kuin talon perusta, jonka päälle sähköinen tunnistaminen rakentuu. Kyse ei siis ole samasta asiasta eikä "perustan rakentamista" ole tarkoituksenmukaista antaa yksityisen palveluntarjoajan tehtäväksi.

Det här är bakgrundsmaterial för artikeln "ID på nätet blev bankernas marknad".

Mer om ämnet på Yle Arenan